19.4.2011

Uljaasti kisaamaan!



Lähdimme "Uljas"-joukkueemme kanssa piirin partiotaitokilpailuihin saamaan uusia kokemuksia ja nauttimaan aurinkoisesta kevätsäästä.

Heti kisan alussa pääsimme loihitimaan linnunpöntön. Linnut saavat kiittää upeasta 5 tähden asunnostaan erinomaisia työkalujamme sekä joukkueemme kuopusta Ilonaa. Ilonalta sujui rakentamisen lisäksi myös seuraavatkin tehtävät: hänen ansiostaan löysimme suunnistuksessa mustiakin rasteja ja tunnistimme merilinnut.


Ruokatehtävässä päästimme sisäiset MasterChef-kokkimme valloilleen ja valmistimme tuomareille liekitettyä pannukakkua makuna metsäinen tuhkakaneli, ja tietysti koristelimme annoksemme teeman mukaisesti.

Muilla rasteilla pääsimme lypsämään leikkilehmää, tunnistamaan meriaiheisia kirjankatkelmia ja ajelemaan kottikärryillä. Erityisen ylpeitä olemme tehtävästä, jossa joukkueemme laivat piti järjestää oikeaan järjestykseen. Suvin loogiselle päättelykyvyllä ja nopealla yhteistyöllä suoritimme sen hujauksessa.


Maaliviivan ylitettyämme Suvi ja Titta innostuivat jäämään leikkiemään leikkipuistoon. Saimme kisan jälkeen vastamme täyteen herkkuruokaa ennen kuin menimme kotiin kertomaan kisajuttuja vanhemmillemme ja kavereillemme.


Kisapäivä oli onnistunut ja meillä oli todella kivaa yhdessä! Suoriuduimme tehtävistä hyvin, ja siitä kertovat tuloksetkin: sijoituimme neljänsiksi. Ensi kuussa lähdemme testaamaan taitojamme suomenmestaruuskisoihin Poriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti