24.6.2011

Suuren urheilujuhlan tuntua

Kesäisin kun partio jää vähemmälle, on lipiläisillä hyvää aikaa käydä suunnistamassa. Vuoden odotetuin suunnistustapahtuma on tietysti Venlojen ja Jukolan viesti kesäkuun kolmantena viikonloppuna. Tänä vuonna mukana oli kolme joukkuetta Venlojen viestissä ja yksi joukkue (Littoisten Partabooat) Jukolassa.

Meininki kisapaikalla oli loistava ja tavoitteet tietysti korkealla. Oma tavoitteeni täyttyi - olin parempi kuin viime vuonna. Toiseksi viimeisen rastin pummauskaan ei haitannut, koska kisaa viime metreillä johtanut Tampereen Pyrintö pummasi samalla rastilla. Onnistuneen kisasuorituksen jälkeen aikaa kulutettiin kiertämällä alueen kaupat läpi. Tänä vuonna säästyin onneksi suuremmilta rahan menetyksiltä. Yhdentoista aikaan illalla seurattiin Jukolan viestin lähtöä. Hetki on aina yhtä sykähdyttävä, kun yli tuhat miestä(ja muutama nainenkin) rynnii pimenevään yöhön otsalamput hehkuen. Tätä hienoa tapahtumaa voi seurata alempaa videolta. Allekirjoittanut lähti autoseurueineen kotiin Jukolan lähdön jälkeen. Kotimatkalla käytiin Haminan autogrillillä hakemassa menetetyt kalorit takaisin syömällä ehkä maailman parhaimmat makkispekkikset ikinä! :D

Ensi vuonna viestit juostaan Vantaalla, jonne Pirtapiiat lähtevät toivon mukaan suuremmalla joukkuemäärällä. Tavoitteena on juosta nopeammin ja suunnistaa paremmin(niinkuin joka vuosi).


Kisapäiväksi tarvitaan tottakai kisakynnet.

1500 suunnistajaa valmistautumassa lähtöön. Joukossa myös yksi Partabooa.





Aamu sarastaa sunnuntaina. Jukolan suunnistajista osa metsässä, osalla koitos on vasta edessä.

Laura tulossa Jukolan 6. osuudelta maaliin sellaisella vauhdilla, että moni mies jäi jälkeen. 

Tämä lienee lopputuuletus? :D

Kuvat: (1. kuva: Iisa Mansikka, muut: Otto Saikkonen)


14.6.2011

Aikaa ja langanpätkiä


Aina auttamisen ei tarvitse olla suurieleistä. Joskus, kuten viime maanantaina, langanloput, muutama tunti aikaa ja ripaus kärsivällisyyttä, on kaikki mitä tarvitaan. Muutama innokas pirtapiika neuloi yhdessä tilkkuja tarkoituksena lähettää heinä-elokuussa järjestettävälle Jamboreelle Lulun mukana Äiti Teresa -peitto. Muutama vielä puuttuu 63 tilkusta ;)


Aikuinen tukee - myös teknisen työn valinnutta lipiläistä.









7.6.2011

LiPi tulee, LiPi juhlii !

Karnevaalitunnelma oli katossa Kun LiPi juhli paraativoittoaan . Meno oli todella värikästä ja paikalle saapuivat mm. partiokaali, muutama hiiri ja kissa, Peppi Pitkätossu, flamenco-tanssija ja merirosvo. Paras asu palkittiin ja tällä kertaa voiton korjasi Maiju 9v. upealla kasvomaalauksella. Palkinnoksi marssibileissä oli luonnollisesti Mars-patukoita ;) Herkuista sai nauttia myös muu juhlayleisö hodari- ja jätskibaarin muodossa. Paikalla nähtiin huippuesiintyjinä itse Lady Gaga ja tempuillaan juhlayleisöä kohahduttanut taikuri.

Myö Gaga kohahdutti.

Kuten kaikilla staroilla, myös Gagalla oli mukana henkivartija.

Mitä Gaga vastaa Telephoneen ?

Katy Perryn mikki oli epäkunnossa.

2.6.2011

Den glider in!


Ensi kesän Jamboreelle lähtevä Usva-ryhmämme kokoontui taas viettämään yhteistä viikonloppua.

Aloitimme viikonlopun partiotaitokilpailuilla, jossa Usvan 4 ryhmää: Hirvi, Ameeba, Marsu ja Teeri ottivat mittaa toisistaan. Kilpailuihin sisältyi kaikenlaisia tehtäviä laivan rakentamisesta hyppynarulla hyppimiseen. Haastetta kisaan toivat ruotsinkieliset tehtävänannot. Ehdottomasti hauskin tehtävä (paitsi ehkä tuomarien osalta) oli kakunkoristeleminen. Kakuista löytyi kaikenlaisia yllätyksiä ketsupista kurkkuun ja sipseistä sipuleihin.

Moni kakku päältä kaunis...
Suklaanleikkausmestarin työtä

Kakkukisan tuomarien ilmeet olivat näkemisen arvoiset


Perjantai-illan iltapala valmistettiin nuotiolla.
 Viikonlopun yksi tavoitteista oli valmistautua kesän Jamboreeta varten. Lauantaipäivän aikana saimme siis runsaasti informaatiota reissusta, sekä valmistimme kylttimme ja viirimme. Ja koska Jamboree on kansainvälinen leiri, valmistauduimme myös esittelemään Suomea ulkomaalaisille partiolaisille. Luvassa on Suomi-näytelmää, Kaira-tanssia, ponileikkiä, Angry Birdsiä, salmiakkia ja muuta suomalaista.

Åke, Sven ja Håkan


Askartelimme iloisia pyykkipoikia:)

Leiriviirimme


Lauantai-iltana vietimme ruotsalaisia kesäjuhlia, joissa mukana nähtiin itse kuninkaallisia. "Den glider in" kaikui, ja kesäherkut tekivät hyvin kauppansa.
Kesäjuhlien herkkupöytä

Tutunnäköinen valokuva?

Hienoissa juhlissa on tietysti hienot alkumaljat


Viikonloppuna tutustui uusiin leirikavereihin :)

Allekirjoittaneen Jamobreekuume nousi! Ihan huippuviikonloppu :)