20.3.2013

Mikä partiossa sytyttää?



Tällä hetkellä suoritamme Syty Partioon -merkkiä koko lippukunnan voimin. Jos te ette, suosittelen! Osana sitä Anniina pyysi miettimään viisi syytä, miksi partio on kivaa juuri LiPissä. Mietin asiaa muutaman viikon ja keksin hurjan monta syytä. Päätin kuitenkin listata syyt, miksi partio on kivaa ihan missä vaan. 
1. Muut partiolaiset
Tämä syy on varmasti ollut tärkein ihan ensimmäisenä ja on sitä edelleen. Partiossa oli parhaat kaverit ja lapsuuden idolit. Partiossa kivaa on se, että kaikenikäiset toimivat yhdessä. Lapsena ja teini-ikäisenä partiossa oli saatavilla hyviä roolimalleja ja johtajahan oli jokaisen lapsen idoli. Nyt vanhempana täytyy olla tarkkana, että antaa sudenpennuille hyvän mallin, sillä melkoinen vastuu sisältyy aikuisena tukena toimimiseen.
Edelleenkin rakastan partiossa sitä, että hyvät tyypit harrastavat yhdessä. Hallituksen kokoukseen mennessä tiedän, että asiat voivat olla kuivia, mutta tyypit ei. Penninpyörityskin on ihan kivaa, kun välillä juodaan teetä ja juorutaan viime viikkojen kuulumiset. Sudenpentukokous saattaa kuulostaa hullulta ajatukselta, kun kotonakin on kaksi huollettavaa lasta, mutta siellä aito innostus tarttuu minuunkin. Lisäksi näen siellä myös ehkä päivän ensimmäisen aikuisen!
2. Nuorten aktivoiminen
Partio on mielestäni hyvä harrastus aivan kaikille. Minun mielestäni on mukavaa, että harrastus aktivoi nuoria vaikuttamaan asioihin, liikkumaan luonnossa, harrastamaan liikuntaa ja nauttimaan itse tekemisestä.
On hauskaa, että sudenpennun vuoden kohokohta voi olla sieniretki, jolla löysimme muutaman suppilovahveron tai se, kun rakensimme legoja silmät sidottuina toisen ohjeen mukaan. Olen onnistunut innostamaan sudenpentuni liikkumaan luonnossa ja auttamaan toisia. Huippua. Kaikki aika pois tv:n ja ipadien ääreltä on plussaa!
3. Monipuolisuus
Partiossa voi tehdä melkein mitä vaan. Tekeminen on partiota, kun sen tekee partiohuivi kaulassa ja yhdessä muiden partiolaisten kanssa. Itse olen päässyt partiossa leireilemään kolmessa eri maassa, nukkumaan teltassa, kämpässä, suomenlinnassa ja laivan hytissä, rakentamaan saunaa, leipomaan kakkuja, tekemään tilinpäätöstä, pukeutumaan ritariksi, leikkimään limaa, kirjoittamaan avustushakemuksia, tekemään ihmispyramideja, laskemaan pulkkamäkeä tulivuoren kraaterissa, suunnistamaan Helsingin keskustassa ja umpimetsässä, laulamaan ja esiintymään, pelaamaan jalkapalloa pilkkopimeässä, melomaan koskea, valvomaan 24 tuntia, kävelemään lukuisia kilometrejä, valmistamaan rapumerran ja valmistamaan täytekakkua trangialla. Mitä sinä haluaisit tehdä?
4. Aito yhteinen innostus
Partiossa innostus tarttuu. Hyvät jutut tempaavat mukaansa ja partioasioita huomaa miettivänsä sekä vapaa-ajalla että koulussa/töissä. On ihanaa, että ihmiset innostuvat tekemään kaikkensa, että partio olisi kaikille avointa ja kivaa. Tälläkin hetkellä on meneillään monta tapahtumaa, joiden suunnittelu on täydessä tohinassa. On tärkeää, että myös tekijöillä on kivaa, jotta innostus tarttuu muihinkin.
Kun partiolaiset tapaavat vapaa-ajalla, ei yleensä mene kovin kauaa, että keskustelu kääntyy partioon. Aiheesta riittää puhuttavaa oli ihmiset partiossa eri lippukunnissa, eri kaupungeissa tai eri maissa. Yleensä jokaisella on hyvää kerrottavaa omasta harrastuksestaan.
Miehenikin tietää, että jos soitan Anniinalle ”ihannopeenpikapuhelun”, on seuraavaan tuntiin turha yrittää häiritä. Jutut rönsyilevät helposti, koska aina on joku idea tai ajatus jaettavaksi.
5. Itsensä kehittäminen
Partiossa ei tule tylsää, koska aina voi kehittyä lisää. Vaihtamalla pestiä, osallistumalla kilpailuihin tai kursseille saa partioon uutta näkökulmaa ja uusia haasteita.
Kilpailut ovat partion parasta antia aikuisille partiolaisille. Ne ovat ohjelmaa, jossa aikuinenkin saa olla pelkästään osallistuja. Kilpailuissa kehittyy ryhmähenki ja pääsee käyttämään oppimiaan taitoja käytännössä. Usein käy kyllä niin, että taito menee opetteluun vasta kisayönä tai kisojen jälkeen, koska harvapa on harjoitellut oikeasti huopatossun tekemistä tai rapumerran väkertämistä ennen kuin tehtäväkäsky annetaan nenän eteen. Mutta kisoja varten päntätyillä puulajien lämpöarvoilla voi myöhemmin vaikka vähän leveillä, koska turha tietohan ei häviä päästä koskaan? Nimim. Koivun lämpöarvo on 4,15kWh/kg, mutta Haavan vain 4,0.
Jos partio siis puuduttaa, mars kurssille ja kisoihin. Voit myös haastaa itseäsi opettelemaan kirjanpidon salat hoitamalla lippukunnan raha-asioita muutaman vuoden ajan.
HAASTE: Piirrä oma partiopolkusi ja huomaa, mitä kaikkea huippua oletkaan partiossa tehnyt!
LiPiläiset voivat julkaista omansa vaikka täällä. :)

…Nyt joku partiolainen voi huokailla siellä, että ei se kyllä noin ruusuista aina ole. Mieti sitä hetki ja palaa sitten kohtaan 1 ja ota maratonpuhelu valitsemallesi partionjohtajalle (voin toimia tarvittaessa tukipuhelimana). Partiossa muut ihmiset ovat myös vertaistukena, kun pyryttää naamaan, eikä retkelle ole lähdössä tarpeeksi johtajia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti